torstai 20. helmikuuta 2014

Last Days


Vimpat päivät oli jotenkin haikeet. Kaikki tiesi, että kohta pitää lähteä ja jättää ikimuistoinen kesä taakse. Jokainen kuitenkin otti kaiken irti viimisitä päivistä.
 Toisiksi viimisenä iltana oli vimppa EF disco. Se oli onneksi Beach Clubilla eikä siinä toisessa paikassa keskustassa. Tykkäsin tosta rantapaikasta enemmän. Kaikki hyppis ja pomppis ihan sairaasti. Me ei oikein Lauran kassa olla mitään discoihmisiä, joten lähdettiin tosi nopeasti pois sieltä. Päätettiin mennä iltaselle Pierille hengailemaan. Siinä samalla mentiin vihdoin ja viimein huvipuiston ''hurjimpaan'' laitteeseen Boosteriin. Se näytti tosi kauheelta, mutta oli sairaan kiva!
 Viimeisen päivän aikana kaikki osti Englannin liput ja keräsi siihen kavereiden nimiä sekä kaikkia kivoja muistoja. Se oli tosi kiva idea! Itse en kuitenkaan ehtinyt ostaa sellaista. Liput kiersi vielä lentokoneessakin suomalaisten kesken. Jotkut niistä oli tosi täynnä kivoja lauseita ja ne näytti ihan varmana hienoilta seinillä.
Viimiseen koulupäivään kuului graduation. Kaikki ketkä oli viimistä päivää siellä kokoontui EF Yorkkiin. Siellä katsottiin kaikkien pienet videoklipit ja annettiin todistukset ja hatut. Sen jälkeen kaikki menivät luokkiin kirjoittelemaan nimiä toistensa EF paitoihin. Super!
 Viimisenä iltana meidän oman aktiviteettiryhmän kesken järjestettiin illallinen. Kaikki sai valita pienestä menusta mieleisen ruoan ja se tuotiin nopeasti pöytään. Pizzaa syödessä muisteltiin kolmen viikon aikana sattuneista kömmällyksistä ja parhaista muistoista. Meillä oli niin kivaaa!! Illan päätteeksi hyvästeltiin kaikki ystävät. Kaikki halasivat kaikkia ja tosi moni itkikin. Itselleni kyynel tipahti vasta silloin, kun bussi starttasi aamulla kohti Lontoota.

Byebyee Nightpier booosrer lastdisco Flags Linneaa stafff todistus gradu
Tytöt lähdössä viimiselle illalliselle Brightonissa (:
viiminenilta lastdinner svensk
Ruotsalainen ''pikkuveli'' Wilmerrrr <3
EF -education first

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti