Päivä alkoi aina aamupalalla eli toisin sanoen leivällä ja vedellä. Olihan se suuri muutos suomen ruokiin verrattuna, mutta siihen tottui. Makeaa heti aamusta, mikäs mukavampaa. Aamupuuhien jälkeen lähdimme viileässä aamussa, yleensä shortsit jalassa, kohti bussipysäkkiä. Bussilla meni koululle sellaset puoli tuntia joten ehti jutella host tyttöjen kanssa kaikesta kivasta.
Koulu oli tooosi siisti rakennus lähellä keskustaa. Luokat oli siistejä ja talo oli muuten moderni, kai joku taidekoulu talvisin.
Koulussa oli EF York, eli sellainen oleskeluhuone missä oli Wi-Fi meille suomalaisille addicteille. Olisin luullut että se olisi sisustettu tosi hienoksi, mutta se olikin iso halli missä ei ollut kuin muutamia tuoleja. Kyllä siellä mieluiten oli sillä netti- ja kaikki olivat siellä. Siellä oltiin siis kaikki välitunnit ja lounaskin yleensä syötiin siellä ekalla välitunnilla. Eli koulua oli 2x 75min per koulupäivä. Eli 75min luokassa, välkkä, 75min ja 1h 30min ruokatauko, jollon kaikki meni yleensä kaupungille ostamaan ruokaa XD. Ruokatunnin jälkeen oli aktiviteetti, joka kesti sellaset 2-3h. Ja sen jälkeen oli kamala kiirus hostiin syömään päivällistä. Siinä vaiheessa oli jo kuoleman kova nälkä. Mikä vaan ruoka olisi mennyt kurkusta alas, mutta onneksi hostissa oli yleensä hyvää ruokaa tarjolla.
Ilta jatkui aina jollakin aktiviteetilla. Yleensä aktiviteettina oli EF disco mikä alkoi klo 20 ja joppui kymmenen paikkeilla. Ihan kivahan se oli, mutta biisit oli välillä aika laimeita esim ''Call me mayde'' ja ''What makes you beautiful''. Pitkän päivän ja discossa pomppimisen jälkeen uni maistui karkkiakin paremmalta.
EF -education first